Isaiah Berlin: Siili ja kettu, suom. Hanna Tarkka, Otava 2004 (alkuteos 1958)

Yksi aatehistoriallis-humanistis-filosofisen esseekirjallisuuden suurista teksteistä kautta aikojen. Teemana Tolstoin elämä ja ajattelu, erityisesti suurteos Sota ja rauha. Helmeilevästi virtaava lumoava teksti, erinomainen suomennos, jota lukee lause lauseelta nauttien. Osoittaa yleissivistyneen lukeneisuuden ihanan arvon. Mekanisoituvassa, esineellistyvässä, namukeskeistyvässä maailmassa kuin valoa taivaan.
Lainauksia:

"Kukaan ei ole osannut Tolstoita paremmin ilmaista tietyn tunteen erityistä sävyä, sen täsmällistä ominaislaatua - sen 'värähtelyn' asteita, vuoksia ja luoteita ... yhtä lailla katseen, ajatuksen, tunteenvihlaisun kuin yksilöiden, perheiden, yhteisöjen ja kokonaisten kansojen elämän jonkin erityisen tilanteen, kokonaisen aikakauden sisäistä ja ulkoista kudelmaa ja 'tuntua'." (s. 71)

"Me elämme - tuntevina olentoina - osaksi maailmassa, jonka ainesosat voidaan saada selville ja luokitella ja joihin voidaan vaikuttaa rationaalisin, tieteellisin, tarkoin suunnitelluin menetelmin: mutta osaksi (paljon suuremmaksi osaksi, sanovat Tolstoi ja Maistre ja heidän ohellaan moni muukin ajattelija) me olemme vajonneet umpisukkeloon sellaiseen väliaineeseen, jota me ... emme havainnoi, emme voi havainnoida ikään kuin ulkopuolelta; jota emme voi tunnistaa, mitata emmekä ohjailla; josta emme voi olla edes täysin tietoisia, koska se sisältyy liian läheisesti kaikkeen kokemaamme, on jo itsessään kutoutunut kaikkeen mitä olemme ja teemme, liian tiivisti voidaksemme nostaa sen esiin virrasta (se itse on virta) ja voidaksemme tutkia sitä tieteen keinoin objektiivisesti ... Viisautta on kyky hyväksyä (ainakin meidän keinoillamme) muuttumaton väliaine, jossa me toimimme ... se on kykyä luottaa sormituntumaan - siihen 'ikiaikaiseen viisauteen' jota sanotaan olevan talonpojilla ja muulla 'tavallisella kansalla' ... Tällainen sanoin kuvaamaton kosmisen sopeutumisen taju on 'todellisuustajua', 'tietoa' siitä miten elää." (s. 116-7)

"'Siellä' se on - kehikko, kaiken perusta - ja viisas yksin sen tajuaa; Pierre hapuilee sitä kohti; Kutuzov tuntee sen luissaan; Karatajev on yhtä sen kanssa. Kaikki Tolstoin sankarit tavoittelevat siitä ainakin ajoittaisia välähdyksiä. ... Tolstoi itsekin tietää, että totuus on siellä, ei 'täällä' - ei alueilla joita voi tarkkailla, eritellä, tulkita kekseliäästi, ei kyvyssä havainnoida ja analysoida mikroskooppisen tarkasti, missä lajissa hän itse on kerta kaikkiaan aikamme suurin mestari ... ja se mitä hän näkee ei ole ykseys, vaan hänen alati terävöityvän tarkasti ja pakonomaisen, väistämättömän, lahjomattoman, läpikotaisen kirkkaasti kaikessa kuhisevassa yksilöllisyydessään havaitsemansa moninaisuus, mikä saa hänet suunniltaan." (s. 122-3)