Kaisa Häkkinen: Linnun nimi, Kustannusosakeyhtiö Teos 2004

Julkaistu 2006-02-19 02:00:00 EET.

Ihanteellinen teos luettavaksi sunnuntaiaamuna. Avasin kirjaa juhlallisesti paneutuen jylhän kunnioittavasti niihin vuosisataisiin orgaanisuusihanuusnäkymiin, mitkä tästä syvästä kirjasta avautuvat sivu sivulta, sana sanalta ja kuva kuvalta.

Lainaus sivulta 228: "Muista poikkeava ehdotus koski metsoa. Vanhan metso-nimen alaa esitettiin laajennettavaksi siten, että se viittaisi lajin molempiin sukupolviin. Useissa aiemmissa nimistöissä metso (kurs.) oli mainittu nimenomaan koirasmetson nimitykseksi, sillä naarasta oli perinteisesti kutsuttu omalla ikivanhalla nimellään koppeloksi (kurs.). Ehdotus oli linjassa muun linnunnimistön kanssa, sillä muidenkaan Suomessa luonnonvaraisten lintujen varsinaisissa nimissä ei tehty erotusta sukupuolen mukaan. Kotieläimillä tilanne oli kuitenkin toinen, ja tästä todistavana poikkeuksena on näihin päiviin asti säilynyt nimipari kana (kurs.) ja kukko (kurs.)."

Takaisin