Kustaa Vilkuna: Työ ja ilonpito, Otava 1983 (alkuteos 1946)

Julkaistu 2009-12-05 13:52:54 EET.

"Työ on tehtävä joukolla, kilvan ja iloisella mielellä. Näin voidaan määritellä vanhan kansanomaisen maataloustyönteon luonteenomaisimmat piirteet."

Näin aloittaa kansatieteilijä Kustaa Vilkuna teoksen, joka nykytyöelämän näkökulmasta on järisyttävää räjähdysvoimaa.

"Satovuoden määräaikaiset ponnistukset muutettiin talkoiden luontoisiksi avustustilaisuuksiksi, joissa kilpailu ja usein pilaileva ilonpito liittyivät työhön ja jonka lopussa tekijöitä odotti kestitys runsaine juomineen ja ruokineen. Tällaisena työ muodostui keveäksi tekijälleen, vaikka valmista tuli jokaisen osalle paljon enemmän, kuin mitä kukin yksikseen olisi tehnyt; työtilaisuudesta muodostui siten melkein huvi, joka leikkinä ja tanssina jatkui myöhään yöhön."

"Tällaisena työ ei ole yksitoikkoista orjantyötä, vaan täyteläistä elämää, joka ei kammo ponnistuksia."

Voimallinen innostusteos suomalaiselle, joka haluaa etsiä hyvän työn henkeä ihmisen mentävin aukoin, yli uomakipityksen, latistuksen mankeleitten ja nöyryytysrakenteiden.

Takaisin