Petri ja Kyösti Pietiläinen: Legioonalainen Peters, Tammi 2003
Julkaistu 2006-04-16 02:00:00 EEST.
Dokumentti kotkalaisen merimiehen vuosista Ranskan muukalaislegioonassa. Räväkkää, innostavaa, pelottavaa ja puistattavaa luettavaa on tämä arvokas dokumentti. Palkkasoturi Petersin sisarenpoika on tehnyt kirjallisesti erinomaista työtä kootessaan ja kirjoittaessaan vetävän kokonaisuuden setänsä seikkailuista. Kirja on loistavasti kirjoitettu ja sitä lukee eräänlaisen isänmaallisen ylpeyden vallassa. "Saavutin pikkuhiljaa kovan ja rehellisen miehen maineen". Huumorintaju ja tilannesilmä, äly, kyky lukea toisia ihmisiä, rohkeus, karskius ja tahdonlujuus, siinä kirjan päähenkilön piirteitä, joiden valtaan lukija alkuhämmennyksen jälkeen lumoutuu. "Ei Kotkassa pelätä", hän pilke silmäkulmassa sanoo tiukan paikan tullen. Ja kovan rangaistusrääkin jälkeen hän saattoi todeta: "-Legioonalainen Peters, kuukausi palvelusta, joukkue Renault. Kuntourheilu suoritettu, valmiina aloittamaan uudelleen hymyssä suin, herra korpraali."
Mutta itse maailmaa, jota kirja kuvaa, on työläs ja oikeastaan kammottava uskoa osaksi Eurooppaa tai Ranskaa. Päätän kirjan sekavissa tunnelmissa. Kuinka voi olla oikeutettua ajaa ihmisiä itsemurhaan, niitä jotka eivät kestä. Voiko vapaa,itseäänkunnioittava yhteiskunta oikeuttaa itselleen mitä tahansa sillä perusteella, että joku on värväytynyt palveluksen viideksi vuodeksi vapaasta tahdostaan? Muukalaislegioonan räikeän brutaalit käytännöt kirjan asettavat suuria kysymysmerkkejä ranskalaisuuden ylle. Kansalainen Pietikäinen sen sijaan valloittaa ja vakuuttaa. Hän nousee yhdeksi suomalaiseksi myytiksi, mieheksi jonka kantti kesti kaikki pahimmatkin paikat.