Picasso Helsinki Mestariteoksia Pariisin Picasso-museosta

Julkaistu 2009-11-12 22:05:12 EET.

Kävin Ateneumin Picasso-näyttelyssä, joka on aivan POSKETTOMAN HIENO. Siis ei mitään mediahypeä tai kerrankin Suomeen on saatu pari duunia. Tämä on monipuolisesti Picasson superlativiista taiteilijakaarta hahmottava näyttely, joka on Helsingissä koska Pariisin Picasso-museo on remontissa. Duunit perustuvat Picasson valtavaan omaan kokoelmaan.  Itse aion mennä näyttelyyn uudelleen useita kertoja tutkimaan luovuuden logiikkaa ja rohkeuden liekkiä lähietäisyydeltä.

"Olen kuin virta, joka vyöryy eteenpäin kuljettaen mukanaan puita, jotka ovat kasvaneet liian lähellä reunaa, tai vasikanraatoja, jotka on heitetty virran vietäväksi, tai kaikenlaisia virrassa sikiäviä mikrobeja. Kuljetan tätä kaikkea mukanani ja jatkan matkaani. Juuri maalauksen liike kiinnostaa minua, tuo dramaattinen liike ponnistuksesta toiseen, vaikka noita ponnistuksia ei olisikaan viety loppuun asti. Joistakin maalauksistani voin varmuudella sanoa, että niissä ponnistus on saanut täyden tehonsa, koska olen kyennyt pysäyttämään  elämän virran ympäriltäni." - lainaus Picassolta näyttelyn upeassa oheisjulkaisussa.

Picasso-museon johtaja Anne Baldassari: "Meidän tehtäväksemme jä huomata perussävelet, tunnistaa hämärät vyöhykkeet, paljastaa ristikkäinen logiikka ja huomiotta jääneet puolet ja panna kategoriat, kokoelmat ja alueet vuorovaikutukseen samassa hengessä kuin Picasso itse yhdisteli lähteitä, uudisti menetelmiään ja vähät välitti oikeaoppisuudesta."

Takaisin