Antiikin filosofia kytki filosofian, filosofisen puheen ja elämänmuodon kiinteästi toisiinsa, Hadot osoittaa. Analysoiden filosofian syntyä Sokrateesta Plotinokseen, Platonista Aristoteleeseen ja epikurolaisista stoalaisiin, kirjan pääväittämänä on osoittaa, miten erilaisuuksien keskellä näitä antiikin keskeisiä ajattelijoita ja suuntauksia yhdisti yksi perusasia: "filosofia on ennen kaikkea tapa elää"; "filosofia on valmistautumista viisauteen" (s. 17), "ainakin Sokrateesta lähtien oli niin, ettei elämäntavan valitseminen ollut jonkinlainen ylimääräinen jatke filosofoimisen lopussa"; pohjimmaisena on ”ajatus filosofiasta, jossa … filosofia ymmärretään puhetavaksi, joka kytkeytyy elämäntapaan, ja elämäntavaksi, joka kytkeytyy puhetapaan.” (s. 38)

Tätä näkökulmasta filosofia ei ole elämästä erillinen teoreettinen, tiedollinen tai opillinen hanke, vaan rikaste itse elämän elämiseksi. Kyse on elämäntaidosta. Sofia on taitoa, joka ilmenee käytännössä.

Huomio kääntyy yksilöön ja hänen henkiseen kehitykseensä. ”Sokrateelle tieto ei ole väitteiden ja kaavojen kokonaisuus, joka voidaan kirjoittaa muistiin, välittää tai myydä valmiina.” (s. 41). ”Hän itse ei tiedä eikä opeta mitään, vaan esittää vain kysymyksiä, ja juuri hänen kysymyksensä ja kuulustelunsa auttavat hänen keskustelukumppaneitaan synnyttämään ’oman’ totuutensa.” (s. 41)

”Sokrates ei esitä tätä ’olemiskutsua’ ainoastaan kysymyksillään ja ironiallaan, vaan myös ja ennen kaikkea tavallaan olla, elämäntavallaan, omalla olemuksellaan.” (s. 43) ”Juuri Sokrateen vaikuttava yksilöllisyys herättää yksilöllisyystietoisuuden hänen keskustelukumppaneissaan.” (s. 46)

Kyseessä on alkuperäinen moraalinen pyrkimys elämää hyvä elämä. Se ei ole mahdollista ilman omin toimiin ja ajattelutapoihin kohdistuvaa syvällistä, uudistuvasti toistuvaa tutkimista ja kyseenalaistusta – ”elämä ilman tätä tutkiskelua ei ole elämisen arvoista” (s. 50, Hadot lainaa Sokrateen kuuluisia sanoja Apologiasta).

”Hän osoitti ensimmäisenä, että arkielämä antaa mahdollisuuden filosofoida aina ja kaikkialla, kaikessa, mitä meille tapahtuu, ja kaikesta, mitä teemme.” (s. 53)

Hadot painottaa myös varhaisen filosofian yhteisöllisiä ulottuvuuksia. Kasvatus ja dialogi ovat hengen viljelyn avainaluetta. ”Filosofisesti eläminen on ennen kaikkea sitä, että käännytään älylliseen ja hengelliseen elämään. Tällainen kääntymys panee peliin ’koko sielun’, siis koko moraalielämän.” (s. 78)

Päälinja on selvä:

”Vetoavat ne sitten Sokrateen perintöön tai eivät, kaikki hellenistiset filosofiat myöntävät, että ihminen on vajonnut kurjuuteen, ahdistukseen ja pahaan, koska hän elää tietämättömänä: paha ei liity asioihin vaan arvoarvostelmiin, joita ihmiset asioista tekevät. Ihmisiä on siis hoidettava muuttamalla heidän arvoarvostelmiaan: kaikki nämä filosofiat tahtovat olla terapiaa. Mutta voidakseen muuttaa arvoarvostelmiaan ihmisen täytyy tehdä jyrkkä valinta: hänen täytyy muuttaa koko tapansa ajatella ja olla.” (s. 114)

Näin virittyy kohtalondraama: ”alemman minän kohoamisen todelliseen ja transsendentaaliseen minään, ilmiön, joka esiintyy kaikkialla antiikin filosofiassa.” (s. 167)

Yhteenvetona:

”filosofi ei ole filosofi keksimänsä tai kehittelemänsä filosofisen puhetavan omaperäisyyden tai laajuuden ansiosta, vaan elämäntapansa ansiosta. On ennen kaikkea tultava paremmaksi. Puhe on filosofista ainoastaan, jos se muuttuu elämäntavaksi.” (s. 180)

”Elämä ja puhe ovat siis yhteismitattomia mutta myös erottamattomia. Puhetta ei voi kutsua filosofiseksi, jos se on erotettu filosofisesta elämästä, eikä elämä ole filosofista, jos se ei liity tiukasti filosofiseen puheeseen.” (s. 182)

Puhe on usein hyödyksi sillä ”puhe on yksi tapa elää filosofista elämää dialogissa toisen tai itsen kanssa” (s. 182). Mutta filosofisessa puheessa piilee myös vaara:

”Kaikki koulukunnat paljastivat itse asiassa, millaiseen vaaraan filosofia joutuu, jos se kuvittelee, että pelkkä filosofinen puhe riittää, vaikka se ei olisikaan sopusoinnussa filosofisen elämän kanssa. Platonisti Polemonin sanoja lainatakseni koulukunnat vastustivat niitä, jotka pyrkivät saamaan ihailua syllogistisella argumentaatiotaidollaan mutta käyttäytyivät ristiriitaisesti itsensä kanssa, tai – kuten epikurolainen lause sanoo – niitä, jotka puhuvat tyhjää, tai – kuten stoalainen Epiktetos sanoo – niitä, jotka keskustelevat ihmisten elämäntavasta elämättä itse ihmisinä, niitä, jotka Senecan mukaan tekevät viisauden rakkaudesta (filosofia) sanan rakkautta (filologia).” (s. 182)

Filosofian harjoittaminen on pohjimmiltaan eettinen teko ja koko ajan kyse on suhteesta itseen, toiseen ja elämän kokonaisuuteen. ”Itsen tiedostaminen on siis moraalisen tilansa tiedostamista.” (s. 205) ”Se perustuu ennen kaikkea siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että kaikissa koulukunnissa filosofian alkuna on vieraantumis-, hajanaisuus- ja epäonnentilansa tiedostaminen ennen filosofian puoleen kääntymistä.” (s. 205)

Puhe on viisaasta ja viisaudesta. ”Mutta filosofisille viisas näyttäytyy pikemminkin filosofisen puheen kuvaamana kuin elävään henkilöön ruumiillistuneena ihanteena.” (s. 230) ”Filosofian historioitsijat eivät ehkä ole korostaneet tarpeeksi, miten merkittävä asema viisaan kuvailemiselle oli antiikin ajan filosofian opetuksessa.” (s. 230-1)

Ero nykyaikaiseen yliopistofilosofiaan on dramaattinen ja korostunut:

”On tunnustettava, että kun antiikin filosofinen koulu suuntautuu yksilöön muuttaakseen hänen persoonallisuutensa kokonaan ja yliopisto antaa todistuksia esineellistetystä tiedosta, niiden välillä on syvä kuilu.” (s. 265)

"Jokainen meistä on osa evoluutioprosessia. Olemme energiakimppuja, jotka on ohjelmoitu pyrkimään itsekkäisiin päämääriin, ei oman itsemme tähden, vaan voidaksemme säilyttää ja kopioida geeneihin koodatun informaation." (s. 39) "Tämänhetkisen evoluutiota koskevan tietämyksemme perusteella mielihyvä on kokemus, jonka ihminen saa tehdessään jotain sellaista, josta on menneisyydessä ollut hyötyä ihmislajin selviytymiselle." (s. 71)

Lähtökohta ja näkökulma on kehityshistoriallinen, mutta ei vain menneisyyteen kytkeytyen, vaan nimenomaan valaisten tulevaa mahdolisuuksien ja ihmisen erityisyyden näkökulmasta. Jotta nämä mahdollisuudet voisivat toteutua tarvitaan ymmärrystä ihmisen psykologiasta ja evolutionaaisresta luonteesta.

"Jotta voisimme kehittää itsen, joka kykenee käsittelemään 2000-luvulla kimppuumme käyviä evolutiivisia voimia, meidän on ehdottomasti opittava tuntemaan paremmin mielen toimintaa." (s. 51). Tähän kirja tähtää vakuuttavina, kirjallisesti vetävinä päälinjoina, jotka avautuvat lukijalle ilman erityistietoja.

Päähavaintona on, että kehomme ja mielemme ei automaattisesti tiedä, mikä sille on hyväksi. Ihmismielen rakenteet eivät automaattisesti rakenna parasta tulevaisuutta tästä eteenpäin, vaikka ovatkin palvelleet menneisyydessä.

"Mitä enemmän tiedämme mielen toiminnasta, sitä paremmin käsitämme, että siinä suodattimessa, jonka läpi koemme maailman, on tiettyjä omituisia vinoutumia." (s. 52) "...on olennaisen tärkeää käsittää, että 'ihmisluonto' on seurausta sattumanvaraisista sopeutumisista jo kauan sitten kadonneisiin ympäristöolosuhteisiin." (s. 80) "Pidimmepä siitä tai emme, aivot valmistavat meitä toimintaan, joka oli perusteltua ihmisten asuessa luolissa mutta on nyt sopimatonta. Se johtuu tietyistä aivojen toimintaan sisältyvistä vinoutumista, joiden vaikutusta meidän täytyy oppia hillitsemään voidaksemme hallita tietoisuutta." (s. 84)

"Mielijohteiden ja tottumusten alkuperän pohtiminen on ensimmäinen askel kohti oman psyykkisen energian hallintaa." (s. 101)

Tärkeää on havaita, että meissä myllertävät voimat palvelevat meitä vain osittain. Paras mahdollisuus on oman ajattelun ja tiedostuksen avulla ohjata itseään ja hallita sitä voimakenttää, mikä kukin meistä on ihmisinä. Evolutionaariset viettivoimat ulottuvat kauas ja samalla ajattelu vain lähelle. "On jopa esitetty, että ihmiset alkoivat vasta noin kolmetuhatta vuotta sitten käsittää ajattelevansa." (s. 110)

Ajattelu kuitenkin sisältää sekin omat ansansa. "Itse antoi siis ihmisille henkilökohtaisen vapauden paljan, mutta samalla se myös keräsi uuden hunnun, yhtä tiheän kuin kaksi edellistä: egon illuusiot. ... heti kun itse oli kehittynyt, se antoi ihmisen kannettavaksi omat todellisuusvääristymänsä." (s. 111)

Keskeisin teema, mitä kirja uudelleen ja uudelleen tähdentää, on velvollisuus ja mahdollisuus rakentaa "parempi itse". "Jos haluamme, että edessä ylipäätänsä on vielä uusi vuosituhat, jonka aikana voimme evoloitua, meidän täytyy välttämättä oppia rakentamaan parempi itse." (s. 116)

Ongelmana on yhtäältä aikaisemman menestyksemme kaavat sekä niiden yhteydessä rakennettu esine- ja symbolimaailma ja niihin nojautuvat yhteiskuntajärjestykset. "Kun organismit oppivat ottamaan elinympäristöstään liian hyvin energiaa, ne saattavat tuhota elinympäristön ja samalla itsensä. Evoluutio suo vain väliaikaisia menestymisiä: eilisistä voittajista voi tänään tulla häviäjiä." (s. 203)

Evoluution tärkein periaate, Csikszentmihalyi tähdentää, on samalla suurin mahdollisuutemme: "Sopusointu saavutetaan yleensä evolutiivisilla muutoksilla, jotka merkitsevät organismin kompleksisuuden kasvamista eli sekä differentiaation että integraation kasvua." (s. 206)

Differentiaatio kuvaa sitä, missä määrin jokin kokonaisuus (esim. ihmisyksilö tai yhteiskunta) "muodostuu osista, jotka eroavat toisistaan rakenteensa tai toimintansa puolesta. Integraatio kuvaa sitä, missä määrin erilaiset osat viestivät keskenään ja edistävät toistensa tavoitteita." (s. 206)

Valintoja tehtäessä on aihetta kysyä itseltään: opinko tällä valinnalla todennäköisesti jotakin uutta (differentiaatio), saanko kokemukseeni jotain uutta merkitystä (integraatio) (s. 219). "On olennaista muistaa, että joka kerta, kun kohdistamme tarkkaavaisuutemme johjonkin ajatukseen, kirjoitukseen tai tapahtumaan, kun ostamme tuotteen ja kun toimimme vakaumuksemme mukaisesti, tulevaisuuden rakenne muuttuu, vaikkakin mikroskooppisen vähän." (s. 220)

Itselleni Csikszentmihalyin kirjan lukeminen suomeksi oli kohottava ja vahvistava kokemus, myös suhteessa luentopyrkimyksiini. Niiden tavoitteen voi nähdä sen kompleksisuuspyrkimyksen valossa - kohti differentoitumista ja integraatiota - josta Csikszentmihalyi puhuu. Samalla on tärkeää muistaa, että "muodollinen kouluopetus tarjoaa yleensä parhaimmillaan vain kompleksista informaatiota; se tarjoaa vain vähän kokemuksia, jotka edistävät tunteiden, luonteen ja herkkyyden kasvua" (s. 224). Tähän jälkimmäiseen oma toimintani tähtää.

The book explores scientifically "expert judgment", where an expert is defined as "a professional who makes his or her livehood by commenting or offering advice on political and economic trends of significance to the well-being of particular states, regional clusters of states, or the international system as a whole."

The primary intent of the book is to offer a comprehensive, multidimensional, state of the art research report on the modes of thinking of experts "monitoring complex (international and political) events as they unfold in real time" (p. 238). Much as this is, even more follows. What the book amounts to and what I find particularly explosive is the valuable illumination it yields on the logic and psychology of judgment in complex emergent environments.

The book deals with events such the collapse of the Soviet Union - events we all had some views on, and also hindsight. The book elaborates powerfully the various biases and multilayered forms of self deception that accompany much of human comprehension of unfolding events. It reads as a textbook on the project of "Know Thyself" and presents a wellcome, empirically based challenge to explore one's own thinking.

"We need to start thinking more deeply about how we think. We need methods of calibrating expert performance that trancend partisan bickering and check our species' deep-rooted penchant for self-justification." (p. 2)

"What expert think matters far less than how they think. If we want realistic odds on what will happen next, coupled to a willingness to admit mistakes, we are better off turning to experts who embody the intellectual traits of Isaiah Berlin's prototypical fox - those who 'know many little things', draw from an eclectic array of traditions, and accept ambiguity and contradiction as inevitable features of life - than we are turning to Berlin's hedgehogs - those tho 'know one big thing', toil devotedly within one tradition, and reach for formulaic solutions to ill-defined problems." (p. 2).

The book documents "human strenghts and capabilities that typically have been downplayed or even ignored" (p. 1). Klein presents an exciting account of the significance of experience, and the large set of capabilities that constitute its genetative force in actual decision making situations, as provider of  "sources of power".

The book is well-written and accessible, and full of insight from page to page. I personally read it as a description of some of those features of "systems intelligence" that point beyond the rational, analytic and the verbal (without denying their significance). What the author points at as "recognition-primed decision making" (and which does not first list alternatives, compare them analytically, weight the relative merits of alternatives etc) is clearly a key aspect of what Raimo Hämäläinen and I have approached as systems intelligence, highlighting as it does the expert's ability to act intelligently in the context of confusion, unclarity and dynamism beyond what can be known.

A particularly exciting element in the book is its exeptionally strong use of examples. The author's conviction is that an expert's pragmatic brilliance is revealed best when studying carefully what happens under particularly demanding specific cases, as opposed to the routines, regarding which the experts do not have that much to say (the data is is largely gathered through interviews).

In a typical case, the experienced experts (in our terminology the systems intelligent agents) "understand what types of goals make sense (so the priorities are set), which cues are important (so there is not an overload of information), what to expect next (so they can prepare themselves and notice surprises), and the typical ways of responding in a given situation. By recognizing a situation as typical, they also recognize a course of action likely to succeed. The recognitition of goals, cues, expectancies, and actions is part of what it means to recognize a situation." (pp. 25-6)

Key concepts: intuition, mental simulation, metaphor, storytelling, leverage points, patterns, situation awareness.

Key themes, expressed in terms of the book's main title: The power of intuition, The power of mental simulation, The power of to spot leverage points, The power to see the invisible (including The big picture, The way things work, Fine discriminations, Managing our own limitations), The power of stories, The power of metaphors and analogues, The power to read minds (including discussion of how to commununicate intent).- From my point of view, these are all aspects of a systems intelligent agent.

A true gem of a book.

The indirect approach is the best, John Kay argues. "Happiness is not achieved through the pursuit of happiness. The most profitable businesses are not the most profit-oriented. The wealthiest people are not the most assertive in the pursuit of wealth. The greatest paitings are not the most accurate representations of their subjects."

John Kay's vision is culturally radical, culturally vital, constructive and relevant for 
the life of any responsible subject - or parent (like me, with twin 
boys at 21, for whom I rushed the get personal copies).

"The outcome of what we do depends on how we do it":

"As at ICI and Boeing, the oblique approach built shareholder value, the direct approach destroyed it. ... The statement 'We look after empoyees because we care' is not the same as the statement 'We have introduced new compensation arragements because, having calculated the relative costs of benefits enhancements and staff turnover, and commissioned a consultant's report on the policies of competitiors, we believe our policy will produce a net enhancement of shareholder value.'"

The basic line for the fundamental category of obliquity strikes a 
cord in me, because:

a) the book makes it more comprehensible what I've tried to do for 
three decades as a teacher, corporate "coach", public speaker and  
practical-positive-philosopher-of-the-everyday-who-doesn't-teach-
anything (directly);

b) because of the multifaceted and oblique macro level justification 
the perspective gives to what I and Raimo 
Hämäläinen have approached as "systems intelligence" - meaning 
intelligence with respect to and from within wholes, or systems, as 
they emerge and unfold and might involve parameters beyond anything 
that can be known.

Systems intelligence, as a fundamental form of the human condition and 
human endowment, amounts to intelligence-of-obliquity.

Kirjoittaen syöpäpotilaana Hannu Tavio panee itsensä likoon järisyttävällä voimalla. Hänelle kuuluu komea kiitos.  Osoittaen henkilökohtaista rohkeutta ja erinomaista taitoa jäsentää kokemuksiaan Tavio kirjoittaa tavalla, josta sykkii elämän voimaa.

Timo Joensu on yksi oman aikamme suurista suomalaisista. Hän on syöpähoitoihin erikoistuneen yksityisen Docrates Klinikan perustaja ja huipputason syöpähoidon uranuurtajia. Yksityisenä maailman huipputason syöpäsairaalana Docrates Klinikka on yksi oman aikamme suurista suomalaisista läpimurroista. Käsillä oleva teos on samalla yksi askel tiellä, jolla kokonaisvaltainen, ihmiskeskeinen lähestymistapa nousee syövänhoidon keskiöön.

Lähtökohtana on rakkaus, jota käsitettä Savolainen uskaltaa käyttää ja jota käyttäessään hän kohottaa hengen lentoon.

Se lento koskettaa konkretiaa ja elää elävien ihmisten kautta. Savolaisen rakkauden kohde on lastenkodeissa kasvaneet lapset.  Hän haluaa auttaa ja onnistuu auttamaan. Eräänlainen neiti Teresa tai Diana-Miina, tämä säteilevä valon lähettiläs, on puhtausolento jostain ylemmästä maailmasta. Savolaisen henkeäsalpaava oivallus on luoda valokuvan kautta uudistava ja tervehdyttävä kauniina katsotuksi, hyväksytyksi, arvostetuksi tulemisen kokemus lapsille, joiden varhaisesta lapsuudesta se kaikki on syvähaavoittavasti puuttunut.

Työskennellen vuosia prosessin kuluessa jo nuoriksi naisiksi varttuneiden lasten kanssa Savolainen luo kohteittensa kanssa kuvia, joiden seurauksena kuvattavat transformoituvat ihmisinä omissa ja maailman silmissä. He kuoriutuvat vääryyksien vääntöjen alta omiksi kohottaviksi kauneuksikseen ja avautuvat esiin itselleen ja maailmalle ihanuuden siemenistään käsin.

Olen sekä järkyttynyt että vaikuttunut tästä Miina Savolaisen ainutlaatuisesta paremman elämän projektista, sen ylevöittävästä hengestä, hirmuisesta rohkeudesta, ennakkoluulottomasta omaperäisyydestä, pitkäjänteisestä päättäväisyydestä ja hänen luovasta kyvystään toimia toisin ja toisten ihmisen eteen.

Yksi oman aikamme suurista, suurimmista suomalaisista.

Linkkejä:

Miinan Voimaannuttava valokuva -kotisivut - pyydän, klikkaa tänne

Minna Savolaisen kuvia ja haastattelu

The documentary film with the same title is absolutely explosive.

Using board games and ant colonies as a spring board, Holland demonstrates how simple rules can generate tremendous complexity. "Despite the limited reportoire of the individual agents - the ants - the colony exhibits a remarkable flexibility in probing and exploiting its surroundings. Somehow the simple laws of the agents generate an emergent behavior far beyond their individual capacities. It is noteworthy that this emergent behavior occurs without direction by a central executive." This is the logic Holland lays out with clarity and with cool. He instructs us to watch for:

• "mechanisms (building blocks, generators, agents) and perpetual novelty (very large numbers of generated configurations)
• dynamics and regularities (persistent, recurring structures or patterns in generated configurations)
• hierarchical organization (configurations of generators become generators at a higher level of organizations)." (p. 9)

Interaction is the key to emergence as Holland describes it. A chief feature of the book is the complete lack of all mysticism which sometimes is brought in once "emergence" is discussed. Holland presents sort of a "reductionist" view of emergence in which we "reduce explanations to the interactions of simple parts" (p. 8). This is a striking and insightful move by Holland: "Reduction has been repeatedly examined in philosophy, and sometimes in the other humanities, but its connection to rule-governed emergence has not been a facet of these examinations" (p. 8).

The book demonstartes how simple rules (such as rules of chess) and simple constitutive elements (such as the different pawns of chess), when interactive over a perior of time, give rise to an astonishing number of alternatives and potential outcomes. This takes mysticism away from the phenomenon of emergence - a wellcome outcome. At the same time Holland's down-to-earth yet subtle description suggests we should be more excited to look for new combinations and patterns of interaction even among simple and familiar constituents of our own field of action.

Holland instructs us to think in terms of models. We use models all the time, Holland stresses, but very often unconciously (uses of rules of thumb being an example). One useful model is a game. Consider this explosive line of though:

"All in all, games are more bushes than trees. The number of leaves (ending configurations) grow very rapidly, even when the branching process is simple. Indeed, it is this bushiness that provides the fascination and unpredictability of games. Consider a board game in which there are ten possible moves (branches) from each configuration (state), including the initial configuration. If the game terminates after two moves, there are 10 x 10 = 10² = 100 distinct ways of playing the game. If the game terminates after ten moves, there are 10¹⁰ = 10,000,000,000 ways of playing the game. Termination after fifty moves - a lenght and number of oppositions roughly equivalent to chess - yields 10⁵⁰ ways of playing the game, a number which substantially exceeds the number of atoms in the whole of our planet Earth." (p. 37)

Here are some key concepts to look for when considering emergence along the holladian lines:

Building blocks. "Much that is bound up in the concept of a building block is captured by the technical definition of a generator, but the aura of meaning that surrounds this concept is considerably larger. Building blocks range from mechanisms in physics to the way we parse the environment into familiar objects".

Models. "This is the concept most important to this study of emergence. The critical steps in constructing a model are selection of salient features (equivalence classes) and laws (generators and transition functions) governing the model's behavor. ... Emergence and innovation cannot be understood without a thorough understanding of models."

Agents. "Most systems that exhibit emergence can be modeled in terms of the interaction of agents. Agents, which can range from 'billiard balls' in a random interaction model to organisms that adapt and learn, offer the quickest route to building models that exhibit emergence." (p. 224-5)

The upshot is:

"Emergence occurs in systems that are generated. ... The whole is more than the sum of the parts in these generated systems. The interactions between parts are nonlinear, so the overall behavior cannot be obtained by summing the behaviors of the isolated components. Said another way, there are regularities in system behavor that are not revealed by direct inspection of the laws satisfied by the components. (p. 225)

John Holland is a top-of-the-line scientist. One thing that makes this book great is that the author does not fall into the trap of scientism and believe that science can prove science can prove everything. Consider the following magnificent words:

"It may be that the parts of the universe that we can understand in a scientific sense - the parts of the that we can describe via laws (axioms, equations) - constitute a small fragment of the whole. If that is so, then there may be aspects of emergence we cannot understand scientifically. Nevertheless, we already know that there are lawful fragments in which we can observe and explain emergence. It is those fragments with which I am concerned." (p. 231)

The Stanford professor writes lucidly and astonisingly personally, yet throughout arguing her case against solid research and explicitly identified sources. I know very few research based books where a first-rate scholar would so boldly step beyond the conventions of the academic discouse, use her learning with an air of warm optimism, and exercise fair judgment and high standard of analysis in order to conceptualize accessibly matters that touch us all. A brilliant piece of applied research that aims to make, and manages to make, a significant contribution in the realm of the truly relevant.

Dweck operates with the seemingly simple distinction between what she calls "the fixed mindset" and "the growth mindset".  The former focuses upon individual traits as thing-like entities that are fixed, and the latter upon the incremental change toward improvement. In a fixed mindset, "success is about proving you're smart or talented" and about validating yourself, about labels, blame and judgment - in a growth mindset, it's all about change, improvement, learning, growth and effort.

Reading the book forces me to realize I have been more fixed-minded than I have thought, not only in my self-appraisals but also in the implicit thoughts I have of other people, colleagues, loved ones, famous sports heros, leading artists and generally of life itself.

Dweck empowers her reader to grow, by articulating with clarity and wealth of evidence how easily we slip into non-growth in our thinking habits and therefore, in actual conduct of life.

This is one of those precious books you want your son or daughter to read. With this gem of wisdom Dweck has become one of my intellectual heroes.

For the more academic writings of Professor Dweck, see her homepages. You might particularly want to download her article "Finding 'Meaning' in Psychology" (from American Psychologist 2006) or take a look at the powerful page 247 of "Implicit Theories of Intelligence Predict Achievement".

A work by two distinguished economists, this excellent, well-written and engaging volume analyses "how human psychology drives the economy". The authors stress the role of stories, the significance of what they call "the confidence multiplier", as well as the working of beliefs, emotions, trust and fairness as key parameters that affect economic behaviours and the whole of economy.

The point is to focus upon the way we think as the fundamental constituting force of economic phenomena. "To understand how economics work and how we can manage them and prosper, we must pay attention to the thought patterns that animate people's ideas and feelings, their animal spirits. We will never really understand important economic events unless we confront the fact that their causes are largely mental in nature." (p. 1)

As a philosopher of life, convinced of the relevance of thinking for the conduct of life, I find the book extremely relevant, forceful and exciting. Socratic examined life requires examining one's thinking of economics and the meta thinking of mental models that drive us in economic decisions. It seems hard for me to imagine anyone reading this book without engaging in a fruitful self examination. (This includes people like business managers that consider themselves well informed on economics.)

Economics affects us, and not only in terms of providing us resources: it works from within us as modes of thinking and patterns of thought. Often that implies narrowing us down. Challenging the mainstream, the Akerlof and Shiller join forces with Amartya Sen and Edmund Phelps, the two greatest living economic thinkers, in provinding a humanly-tuned perspective on economics, one that is more realistic and relevant than the one supplied by the dominating models which are overshadowed by abstract assumptions of rationality. 

Joka uskoo tuntevansa Lenitan lukematta tätä kirjaa, erehtyy.

Näin aloittaa kansatieteilijä Kustaa Vilkuna teoksen, joka nykytyöelämän näkökulmasta on järisyttävää räjähdysvoimaa.

"Satovuoden määräaikaiset ponnistukset muutettiin talkoiden luontoisiksi avustustilaisuuksiksi, joissa kilpailu ja usein pilaileva ilonpito liittyivät työhön ja jonka lopussa tekijöitä odotti kestitys runsaine juomineen ja ruokineen. Tällaisena työ muodostui keveäksi tekijälleen, vaikka valmista tuli jokaisen osalle paljon enemmän, kuin mitä kukin yksikseen olisi tehnyt; työtilaisuudesta muodostui siten melkein huvi, joka leikkinä ja tanssina jatkui myöhään yöhön."

"Tällaisena työ ei ole yksitoikkoista orjantyötä, vaan täyteläistä elämää, joka ei kammo ponnistuksia."

Voimallinen innostusteos suomalaiselle, joka haluaa etsiä hyvän työn henkeä ihmisen mentävin aukoin, yli uomakipityksen, latistuksen mankeleitten ja nöyryytysrakenteiden.

Reading the book, you cry, and celebrate life more.