Tilausluennot
Taustaa:
15 vuoden ajan olen pitänyt luentoja yrityksissä, organisaatioissa ja työyhteisöissä lähtien siitä, että ihmisissä on valtavia voimavaroja, joiden tulee vapautua. Latistettuina ja nöyryytettyinä ihmisissä olevat voimavarat kääntyvät itseään vastaan. Seurauksena on heikkoja tuloksia ja kituuttavaa elämää. Vaihtoehtona on kukoistus työssä ja yksityiselämässä.
Vuonna 2005 innostusluentojani järjestettiin Suomen lisäksi seuraavissa maissa: Meksiko, Norja (kahteen otteeseen), Brasilia, Italia, Eesti (kahteen otteeseen), Itävalta, Saksa (kahteen otteeseen), Espanja, Englanti, Kypros (Pafos-seminaarit), Argentiina, Yhdysvallat.
Suurin asiakkaani vuodesta 1994 alkaen on ollut Nokia. Muita keskeisiä asiakkaita viime vuosilta ovat mm. UPM-Kymmene, Kone, Marimekko, Ensto, Deloitte, Outokumpu, eri alueitten kauppakamarit, Pfizer, HP sekä Kajaanin Intotalo. Yksittäisiä innostusluentoja vuonna 2005 järjestivät esim. Haapajärven asevarikko, Kurun kunta, K-ryhmä, Lempäälän kaupunki, Rautaruukki, Lindström, Postin logistiikka, Lounet, Kataja ja Jyväkylän kaupunki, Cisco, Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus, mainostoimisto Publicist, ABB, Iittala, HK Ruokatalo, Suomen Sokeri, HAUS, Hämeen ammattikorkeakoulun SENSE-projekti, Machinery, Gramex, F-Secure, SKV. Ylistän näitä yhteistyökumppaneita ihmisuskoisesta asenteesta, joka loi uskoa tulevaan yhteisissä tilaisuuksissamme.
Yritysluentojeni filosofia:
Yritysluennoissani pyrin synnyttämään elämänuskoa, innostusta, ajattelun liikettä, ihmisten välistä arvostusta ja uskoa arkiluovuuteen. Tavoitteena on vahvistaa ihmisen myönteisiä vahvuuksia.
Useimmat ihmiset haluavat tehdä hyvää työtä, synnyttää onnellista elämää ja luoda omaa tulevaisuuttaan lähikumppanien kanssa. Tämän myönteisen energian jäsentäminen, elävöittävä nimeäminen ja käytännön vapauttaminen on yritysluentojeni tarkoitus. Yrityksen etu on vahvistaa ihmisten kykyä tuottaa arjessaan ja työssään onnellista elämää itselleen ja toisille. Sille perustuu arjen luovuus, kekseliäisyys uusissa tilanteissa ja kyky löytää uutta. Monet keskeiset tuottavuuden pullonkaulat ovat vastaavasti seurausta kyynisistä ajattelumalleista ja lähivuorovaikutuksen latteudesta. Näihin vaikuttamalla syntyy yrityksille tuottavuutta ja ihmisille onnellisuutta.
Työelämän kova-arvoiset hyiset tuulet ruoskivat ihmisiä kipittämään entistä rivakammin toisiaan vastaan. Ihmisiä välineellistetään ja hyväksikäytetään lyhytnäköisen tulosahnauden nimissä. Tähän virtaan en itse halua astua, koska uskon ihmisen koskettomaan arvokkuuteen, itseisarvoon ja kauneuteen. Elämän on oltava enemmän kuin hikistä kipitystä jatkuvasti karkaavien tulostavoitteiden perässä. Kestävästi komea tulos, uskon, ei sekään ole mahdollista ihmisiä nöyryyttämällä, yksipuolistamalla ja manipuloimalla pomppimaan milloin mihinkin suuntaan. Ruoskinta, pelko ja nöyryytys voivat lyhyellä tähtäyksellä tuottaa tulosta, pitkällä tähtäyksellä ei.
Yritysluentoni pyrkivät siihen, että jokainen tilaisuuteen osallistunut saisi nostetta itselleen ihmisenä. Uskon, että inhimillisyys on myönteinen tuotantovoima, joka kannattaa aktivoida. Kun ihmisten ymmärrys toisiaan kohtaan tunnetasolla syvenee, yhteistyö alkaa luistaa paremmin - usein maagisesti paremmin. Tiimeille suunnatut tilaisuuteni tähtäävät nimenomaan mullistaviin vaikutuksiin. Niitä voi syntyä, jos luennon kautta useissa ihmisissä käynnistyy samanaikaisesti samansuuntaisia piileviä myönteisiä voimia. Ihmiset alkavat toimia aikaisempaa mutkattomammin, anteliaammin ja ymmärtäen toisen näkökulman.
E. Saarisen yritysluennot eivät ensisijaisesti ole "valmennuksia", vaan energisoivia, keskittyneitä, ajatuksia sytyttäviä pohdintatilanteita, joissa asiansa osaavat ihmiset löytävät itsestään ja ympäristöstään uutta. Pointtina ei ole pinnistellä kohti entistä kireämpiä suorituksia. Kenellekään ei tuputeta mitään. Keltaisia lappuja ei täytellä eikä ryhmiin jakauduta. Ketään ei pakoteta "ulos mukavuusalueeltaan" eikä temppuradoille viritytä. Valmiita tehtäväkirjoja oikeine vastauksineen ei täytellä.
Lähtökohtana on jokaisen ihmisen omat piilevät vahvuudet ja se uskoni, että uudistavin muutos syntyy ihmisestä itsestään käsin.
Inhimillisen työelämän toteuttaminen vaatii huolenpitoa, oivallusta ja uskoa, joita luentoni pyrkivät synnyttämään.
Läpimurron käynnistämiseksi tarvitaan
Kolme pääasiaa pyrkimyksissäni ovat
Sanastoa:
- Positiivinen poikkeama
- Avautuminen
- Mahdollistaminen
- Maaginen noste
- Arkiluovuus
- Aikalaissokeus
- Latistuksen mankeli
- Kukoistuslupa
- Rinnalla oleminen
- Negatiivikerroin
- Räkijätyypit
- Ylärekisteri, alarekisteri
- Plusnappi, miinusnappi
- Sisäinen maailma
- Pääkatkaisin
- Pihtaamisen koston kierre
- Systeemiäly
- Systeemi-interventio
- Läpimurtoajattelu
- Anteliaisuus
- Jeesuksen leivän logiikka
- 007 filosofia
- Muumifilosofia
- Kyynisyys
- Elämänusko
- Onnellisuus
- 10+
- Pienten askelten tekniikka
- Uomaelämä
- Uomakipitys
- Delete-näppäin
- Onnistumiskatto
- Onnistumisihme
- Krokotiilinmetsästäjä
- Pesämestaruus
- Kuningatar
- Asevoimien komentaja
- Mestareitten kohtaaminen
- Vanhan mestarin paluu
- Kehyskertomus
- Kuutosvaihteen filosofia
- Nöyryytysrakenteet
- Innostusvideot
- Sisäinen pöpöttäjä
- Pullonkaula
- Mentaalimalli
- Avoin ohjaamo
- Käsittelybriljanssi
- Tähtihetket
- Tunnetotuus
- Tunneolemus
- Viisivuotiaan mieli
- Namut
- Ivanauru
- Hiljainen halveksunta
- Arvokkaan arvostaminen
- Aarrearkkuilmiö
- Viimeinen puolustuslinja
- Pehmeä osaminen
- Naisenergia
- Sikaenergia
- Tasavertaisuuden kulttuuri
- Onnellisuuden filosofia
- Haavanlehtiheilunta
- Joutsenanalyysi
- Sinapinsiemen
- Luottamus elämän suureen kantoaaltoon
- Keppihyypiöt
- Organisaatioliot
- Pensaspalo
- Selviytymiselämä
- Onnistumiselämä
- Merkityselämä
- Henkilökohtainen bisnesplan
- Päämäärätekniikka
- Sotamies Seppänen
- Sisäinen hehku
- Sinfoninen ajattelu
- 1.2 vs. 0.8
- versio 1 ja versio 2
- Marskin päätös
Yritysluentojeni teoreettinen tausta on sokraattisessa arjen filosofiassa, antiikkisessa hyvän elämän filosofiassa, luonne-etiikassa, hyveopissa, eksistentialismissa, humanistisessa psykologiassa (Maslow, Rogers), myönteisessä psykologiassa (Seligman), positiivisessa organisaatiotutkimuksessa, systeemiälytutkimuksessa ja systeemiajattelussa, Sengen Fifth Discipline -käsitteistössä, oppivan organisaation teoriasssa, "kokeneen ajattelun" (experienced thinking) mallinnoksissa (Steiner-Jones), uusstoalaisessa emootioden filosofiassa (Nussbaum), tunneälytutkimuksessa, filosofisen praktiikan uusissa muodoissa, foucaltilaisissa minän tekniikoissa, Bohm-virittyneessä dialogitutkimuksessa ja Hillmanin jungilaisessa arkkityyppiajattelussa.
En luennoillani halua käyttää akateemista kieltä tai käy läpi kirjaoppeja. En halua, että kukaan kokee itseään ulkopuoliseksi, vaan että jokainen kokee luennon olevan juuri häntä varten. On olennaista, että jokainen ymmärtää kaiken, mitä sanotaan.
Olen vuodesta 1990 lähtien pitänyt noin 100 yritysluentoa vuodessa. Asiakkaina ovat Suomen johtavat yritykset ja julkishallinnolliset organisaatiot, joista monet ovat maailman johtavia alallaan.
Yritysluentojen muodot ja perushinnat:
1.5-3 tuntia 3.000 € + matka + alv
4 tuntia - koko päivä 4.000 € + matka + alv.
Pidemmät yhden tai kahden päivän seminaarit kanssani ovat myös mahdollisia. Ne tuottavat erittäin suuren lisäarvon yritykselle, koska osallistuja ehtii seminaarin kuluessa pohtia uusia ajatuksiaan. Uudistumisvaikutus on siksi tyypillisesti erittäin suuri ja usein jopa valtavan suuri.
Hinnoilla on tyytyväisyystakuu.
Yritysluentoni toimivat erinomaisesti esimerkiksi strategiapäivän yhteydessä, TYKY-päivän osana, virkistymispäivän osana, kick off -tilaisuuksissa, ammattillisen koulutusjakson avaus- tai päätösjaksossa ja myös asiakastilaisuuksissa. Ryhmä voi olla pieni (esim. johtoryhmä, johtoryhmä avec, sihteerikilta, markkinointitiimi) tai ryhmä voi olla suuri (koko henkilöstö) tai valtava (esim. Finlandia-talon tai Tamperetalon iso sali).
Toimin yritysluennoissani lähtökohtaisesti yksin mutta tarvittaessa myös yhdessä muiden hurjien kanssa. Vahvimmat viritykseni ovat syntyneet yhdessä nostemestari Heikki Peltolan kanssa, jonka nosteluentoja suosittelen niille, jotka juuri tällä kertaa eivät halua kuulla E. Saarista.
Yhteydenotot:
etunimi.sukunimi (at) muutostehdas.fi
Pafos-seminaarien ja Venetsian seminaarin varaukset:
Tuire Tikka, etunimi.sukunimi (at) aurinkomatkat.fi, puh. 010 446 7162.