Teokset

Elävä filosofia puhuu.

Mutta elävä puhuminen voi toteutua myös muualla kuin elävässä tilanteessa. Kirja, tai äänite, ne voivat jäädä puhumaan sen jälkeen kun puhuja on poissa. Ne synnyttävät jälkien historian, kirjavan, kimmahtelevan kokonaisuuuden, joiden linjat sekoittavat toisiaan, ehkä hedelmällisesti.

Joskus avaan jonkin vanhan kirjani ja olen innostunut, yllättynyt, nauran. Annan mennä. Epäihmisen ääni, Terässinfonia, pitkäsoittolevy Filosofia tai väitöskirja. Eikö kappale Poikarakkaus, tuo Pipsan suurenmoinen idea, ole eräänlainen pienoinen klassikko, aika kestävä jopa mietin.

Hengen yksi muoto on tuotos. Julkaisu. Rakastan kirjoittamista. Mutta samalla kirjoittaminen ahdistaa minua. Jokin kirjoitus voi elää mielessäni vuosia ennen kuin uskaltaudun sen kimppuun. Puhuminen on helpompaa, ulkoinen paine luentotilanteessa auttaa käyntiin ja suurenmoinen, lumoava on se noste, millä luentotilanne voi viedä ajatusta. Toivon että tämä energia välittyy äänitteissä, mitä olemme tehneet joitakin luennoiltani. Se on tihentynyttä nykyhetken läsnäoloa, kun sinfonia etenee.

Äänitteet Onnellisuus ja Rakkaus ovat sävellettyä ajatusliikettä. Selvää kehikkoa niiden tulkitsemiseksi ei ole; niiden idea on tietty tunnelma, ajatusmaailma, mietinnällisyys, kokonaistaideteoksellisuus.

Viimeaikaisia julkaisuja:

Systeemiäly 2005 on kokoelma eri henkilöiden kirjoittamia esseitä tutkimusryhmämme pääteemasta.  KIrjaan sisältyy "Pafos-dialogi", jossa tarkastelemme Sebastian Slotten kanssa Pafos-seminaarini metodiikkaa.

Filosofia! Yleisjohdanto filosofiaan, sisältäen laajan filosofisten käsitteiden sanakirjan sekä omaa filosofiaani kuvaavan henkilökohtaisen jakson. WSOY 2004. Kirja on tarkoitettu erityisesti lukoitten pakollisten filosofian kurssin oppimateriaaliksi, mutta samalla filosofiasta kiinnostuneiden perusteokseksi vailla rajoja. Marjaana Virran loistokas ulkoasu ja sivusuunnittelu antavat teokselle kauneutta ja syvyyttä.

Systems Intelligence: Discovering a Hidden Competence in Human Action and Organisational Life, toim. Raimo P. Hämäläinen ja Esa Saarinen, Systems Analysis Laboratory Research Reports, Helsinki University of Technology. Systeemiälyä käsittelevä artikkelikokoelma.

Introduction yhdessä Raimo P. Hämäläisen kanssa ed.m. teoksessa. Tästä pääsee nopeiten perille systeemiälyn käsitteen perusideasta.

Systeemiäly. Näkökulmia vuorovaikutukseen ja kokonaisuuksien hallintaan, toim. Raimo P. Hämäläinen ja Esa Saarinen, Systems Analysis Laboratory Research Reports, Helsinki University of Technology 2004. Kokoelma systeemiälyä käsitteleviä artikkeleita.

Esipuhe ed.m. teoksessa. Tässä lyhyessä kirjoituksesa on systeemiälyn peruskuvaus, joka on lähtökohtana muille tämän rikkaan käsitteen kehittelyille.

Muutumised: Vaimse kasvamise poole, eesinkielinen käännös Esa Saarisen ja Kirsti Longan kirjasta Muodonmuutos: Avauksia henkiseen kasvuun. Kääntänyt Kadri Jaanits, Fontese Kirjastus, Tartu 2004.