Kukoistussyöte

Jörnin näköinen kirja, sinkoilevasti briljantti ja odottamattomasti sivupolullinen, röyhkeä ja hallitsematon, omanlaisensa. Olen ihailllut hänen työtehoaan, kadehtinut hänen rohkeuttaan. Tutuistuimme M.A. Nummisen kautta 1980-luvun alussa Pohjoisrannan Maagisuusvelhon ollessa nuorempi kuin itse olen nyt, hänen voimansa donneriaanisessa erektiivisyydessään itsevarmana kurottautuen kohti yhtä oman aikamme suurta eksistentiaalista taideteosta, Jörn Donneria itseään. Nyt 80-vuotiaana hän kirjoittaa ihmisenä joka on todistanut oman erityisyytensä ja näkee sen suuruuskaaren minkä on jäljittelemättömän poskettomana luonut keskinkertaisuusvallitsevuuksia vastaan. Hän ei pyydä anteeksi, hänellä ei ole syytä pyytää anteeksi - se taakka on latteuksien valtakunnalla. Hänen mysteerinsä on yksi oman aikakautemme määritteleviä suomalaissäkenöintejä, eurooppalaisen, itsenäisen, itsepintaisen, rohkeussyöttöisen ilmaisuintohimon korkea veisu.